Kilparyhmät Pori
Hae mukaan lomakkeella
Haku on avattu! Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat oppilaat.
Myös nykyiset joukkueissa tanssivat täyttävät hakulomakkeen, jos on kiinnostunut jatkamaan ryhmässä kaudella 2026-2027.
| Hae mukaan |
Kilparyhmät lapsille, nuorille ja aikuisille!
Studio Move Porin kilparyhmien haku kaudelle 2026-2027 on nyt avattu!
Kilparyhmissämme pääset harjoittelemaan tavoitteellisesti, kehittämään tekniikkaasi ja ilmaisua innostavien opettajien johdolla.
Ryhmiin sitoudutaan kokonaiseksi lukukaudeksi, elokuusta toukokuuhun.
Ryhmät harjoittelevat oman joukkueen kanssa kilpailuteosta, jolla osallistutaan erilaisiin tanssitapahtumiin vuoden aikana. Oheistunneilla harjoitellaan mm. tanssitekniikkaa, fysiikkaa ja erilaisia monipuolisia tanssilajeja, jotka tukevat harrastusta ja kehitystä.
Hakutunnit järjestetään 6.5. ja 13.5.
Hakutunti on tavallinen tanssitunti.
Mikäli haluat hakea mukaan, mutta et pääse osallistumaan hakutilaisuuteen, ota yhteyttä: sanni@studiomove.fi ja voimme sopia toisen tavan hakea mukaan.
Studio Move Pori
Studio Move on yhteisöllinen 20-vuotias tanssikoulu Porin Sokoksen pohjakerroksessa. Meillä tanssii satoja lapsia, nuoria ja aikuisia viikottain eri tanssitunneilla. Vaalimme hyvää yhteishenkeä ja toisten kannustamista! Innostavat opettajamme panostavat joukkueisiin ja luovat kaikille joukkueille ikimuistoisia hetkiä vuoden aikana niin treeneissä kuin tanssitapahtumissa. Tervetuloa mukaan hakutilaisuuksiin!
Muodostelmajoukkueet (10-24 tanssijaa) kaudella 2026-2027
MINIKIDS 6-8-V (Showtanssi)
MiniKids on lasten harrastekilparyhmä, joka sopii tanssista innostuneille lapsille. Ryhmä osallistuu 1-2 tanssikilpailuun vuoden aikana. Ryhmä harjoittelee oman joukkueen kanssa 1 x viikossa, lisäksi valittava vähintään yksi oheistunti.
Joukkueen oma tunti syksyllä maanantaisin.
Opettajana Vilma ja Siiri.
PRIMEKIDS 9-12-V (Showtanssi)
PrimeKids on lasten kilparyhmä 9-12-vuotiaille. Ryhmä harjoittelee vähintään 2 x viikossa ja lisäksi jokainen voi valita mieluisat oheistunnit, kuten baletti, showtanssi tai street. Ryhmä osallistuu 2-5 kilpailuun vuoden aikana.
Joukkueen omat tunnit syksyllä tiistaisin ja perjantaisin.
Opettajana Sanni, Vilma ja Siiri.
PRIMECREW 13-15-V (Street)
PRIMECREW on nuorten kilparyhmä 13-15-vuotiaille (n. 7-9-luokkalaiset). Lajina street. Ryhmä harjoittelee vähintään 2 x viikossa ja lisäksi jokainen voi valita mieluisat oheistunnit, kuten commercial, showtanssi tai street. Ryhmä osallistuu 2-5 kilpailuun vuoden aikana.
Joukkueen omat tunnit syksyllä tiistaisin ja torstaisin.
Opettajana Jenna ja Nita.
PRIMEJUNIORS 13-15-V (Show)
Primejuniors on nuorten kilparyhmä 13-15-vuotiaille (n. 7-9-luokkalaiset). Lajina showtanssi. Ryhmä harjoittelee vähintään 2 x viikossa ja lisäksi jokainen voi valita mieluisat oheistunnit, kuten commercial, showtanssi tai street. Ryhmä osallistuu 2-5 kilpailuun vuoden aikana.
Joukkueen omat tunnit syksyllä tiistaisin (päivitetään)
Opettajana Sanni, Siiri ja Vilma.
PRIMEDANCERS +16-V (Show)
Aikuisten kilparyhmä +16-vuotiaille. Ryhmä harjoittelee oman ryhmän kanssa kerran viikossa, lisäksi valittava vähintään 1 oheistunti.
Ryhmä osallistuu 2-5 kilpailuun vuoden aikana.
Joukkueen omat tunnit syksyllä torstaisin.
Opettajana Nita.
COMMERCIAL & STREET INTENSIVE +16-V (Commercial, street)
Aikuisten intensiiviryhmä commercial- ja street-tyyleistä kiinnostuneille. Ryhmä harjoittelee monipuolisesti eri tanssilajeja, tekniikkaa ja esiintymistaitoja. Ryhmä tekee kauden aikana myös videoprojektin ja osallistuu ryhmän kanssa sovittaviin tanssitapahtumiin tai esiintymisiin.
Ryhmä harjoittelee syksyllä tiistaisin.
Opettajana Jenna.
PRIMEADULTS +25-V (Show)
Aikuisten kilparyhmä +25-vuotiaille. Ryhmä harjoittelee oman ryhmän kanssa kerran viikossa, lisäksi valittava vähintään 1 oheistunti (tanssitekniikka, baletti tai show)
Joukkueen omat tunnit syksyllä tiistaisin.
Opettajana Iida, Sanni ja Anna Rosaliina.
TUOLITANSSI +18-V
Tuolitanssin kilparyhmä harjoittelee torstaisin. Lisäksi osallistuttava tuolitanssin viikkotunnille.
Ryhmä osallistuu keväällä 2027 tuolitanssin SM-kisoihin.
Opettajana Anni.
SASSY SHAKERS +18-V
Twerkin intensiiviryhmä!
Ryhmän omat harjoitusajat päivitetään.
Opettajana Iida ja Anna Rosaliina.
Pienryhmät
Muodostelmajoukkueissa tanssivien on mahdollista hakea mukaan myös pienryhmään.
Pienryhmiä muodostetaan hakijoiden määrän ja tason mukaan. Pienryhmiin valitaan kaikista motivoituneimpia tanssijoita, jotka ovat valmiita harjoittelemaan monipuolisesti ja paljon kauden aikana.
Pienryhmiä muodostetaan ikäluokittain n. 1-2.
Hae mukaan lomakkeella
Myös nykyiset joukkueissa tanssivat täyttävät hakulomakkeen, jos on kiinnostunut jatkamaan ryhmässä kaudella 2026-2027.
| Hae mukaan |